Viehättävä Rauma huokuu puutaloidylliä ja historiaa

Merellinen Rauma henkii historiaa ja kauneutta ja onkin melko täydellinen kesäkohde mukavaa ja rentoa oleilua kaipaaville. Pitsihuviloillaan hurmaava Vanha Rauma ja historiallinen Sammallahdenmäki kuuluvat UNESCO:n maailmanperintökohteisiin. Vuonna 1442 perustettu Rauma on Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki ja sen vanhin puutaloista koostuva osa Pohjoismaiden vanhin puutaloalue.

Rauman historiasta kiinnostuneiden kannattaa vierailla kaupungin museoissa, jotka valottavat hansakaupungin vaiheita. Rauman vanhassa merikoulussa sijaitsee puolestaan Rauman Merimuseo, jossa vierailijoilla on mahdollisuus kokeilla oikeaa navigointisimulaattoria. Meren läheisyys on vaikuttanut voimakkaasti kaupungin elämään läpi sen historian. Nykyajan merellisiä näkymiä pääsee ihastelemaan Rauman vesitornista, josta löytyy myös viehättävä Taidekahvila Torni. Upeat näkymät raumalaiseen saaristomaisemaan avautuvat myös Kiikartornista, joka on Syväraumanlahden rannalla sijaitsevat puinen tähystystorni. Raumaa pääsee toki ihastelemaan myös mereltä käsin ja saaristoristeilyistä voi kysellä lisätietoa kaupungin matkailuneuvonnasta.

Viehättävä Rauma huokuu puutaloidylliä ja historiaa

 

Vanha Rauma tarjoaa leppoisaa tunnelmaa ja upean ympäristön

Vanha Rauma on pieni, noin 800 asukkaan museokaupunginosa, joka kuitenkin henkii elämää. Vanha Rauma on upea esimerkki hyvin hoidetusta ja idyllisestä puutalokaupunginosasta, jossa eletään arkea astetta viehättävämmässä ympäristössä. Aluetta on kehitetty jatkuvasti, historiallista näkökulmaa kuitenkaan unohtamatta. Arkielämän keskuksena toimii kauppatori ja kesäaikaan vierailijoita houkuttelevat myös lukuisat putiikit, kahvilat ja kesäterassit. Kapeat ja mutkittelevat kadut kutsuvat seikkailemaan ja muistuttavat osaltaan keskiaikaisesta tunnelmasta. Kaupunginosan jokaisella värikkäällä talolla on oma tarina kerrottavanaan ja jokaisella talolla on tietenkin myös oma nimensä. Alue kannattaakin ottaa haltuun nimenomaan jalkaisin, sillä samalla pääsee kurkkimaan ihastuttaville sisäpihoille ja haistella syreenin tai savun tuoksuja, uppoutuen samalla menneen ajan rauhoittavaan tunnelmaan.

Vanha Rauma tarjoaa leppoisaa tunnelmaa ja upean ympäristön

Noin 600 puutalon lisäksi Vanhan Rauman alueelta löytyy 1400-luvulla rakennettu Pyhän Ristin kirkko, joka toimi ennen vanhaan osana fransiskaaniluostaria. Harmaasta kivestä rakennetussa kirkossa voi ihastella keskiaikaisia seinä- ja holvimaalauksia.

Kokeile kotimajoitusta, nauti lähiruoasta

Majoitusvaihtoehtoja riittää ja vaikka kaupungista löytyy perinteisiäkin hotelleja, on Raumalla mainio mahdollisuus testata kotihotelleja. Näitä sympaattisia kotimajoituksia löytyy erityisesti Vanhan Rauman alueelta. Kotimajoituksissa on yleensä tarjolla vain muutama huone, joten varaus on hyvä tehdä etukäteen. Hotelli Vanha Rauma on hieman suurempi, mutta edelleen tunnelmaltaan idyllinen. Hotellin 20 huonetta ovat jokainen hieman toisistaan erilaisia, joten vaihtoehtoja löytyy niin perheille kuin pariskunnillekin. Ruoka on tärkeä osa minilomaa ja Rauma tarjoaakin elämyksiä myös kulinaristeille. Jo pelkästään Vanhan Rauman alueella riittää vaihtoehtoja paikallisesta lähiruoasta moderniin kansainväliseen keittiöön. Kotimajoituksessa maistuvan lähiruoka-aterian voi valmistaa helposti myös itse. Laadukkaat raaka-aineet saa hankittua vaivattomasti kauppatorilta, josta saa aina sen hetkisiä kausituotteita, kuten kalaa, marjoja ja vihanneksia. Rauman vierailuun kuuluu perinteisesti kuitenkin aina käynti Kontion kahvilassa, joka on viralliselta nimeltään Wanhan Rauman kahvila. Täältä saa herkutellakseen suussasulavia tuotteita kahvilan omasta leipomosta ja valikoimassa on mm. vaniljamunkkeja, leivoksia ja Euran rinkeleitä.

 

Sammallahdenmäki on kurkistus pronssikauden hautamenoihin

Sammallahdenmäki kuuluu Rauman suosituimpiin nähtävyyksiin. Tämä pronssikaudelta peräisin oleva hautaröykkiöalue on Skandinavian alueen laajin säilynyt kalmistoalue ja antaa katsauksen varhaisella rautakaudella alueella eläneen yhteisön uskontoon ja hautatapoihin. Noin kilometrin mittaista aluetta kehystää karu kalliomaisema ja vierailijoiden ihmeteltävänä on 36 hautaröykkiötä, joista jokainen on kooltaan ja muodoltaan hieman erilainen.

Sammallahdenmäki on kurkistus pronssikauden hautamenoihin

Kaikista suurin rakennelma on muodoltaan neliskanttinen ja tasainen. Se onkin saanut lempinimen Kirkonlattia ja kansantarun mukaan kyseessä on hiisien kesken jäänyt rakennusprojekti. Sammallahdenmäkeä ympäröi kaunis luontoalue, jossa voi kulkea pitkin luontopolkuja ja ihastella mm. alueen monipuolista linnustoa sekä tähyillä merelle, jossa jo muinaiset merenkulkijat liikkuivat asioillaan.